Siis pitäisikö minun pahoitella olemassaoloani, Wille?

Mursumies pahoittelee heti näin aluksi mahdollisesti asiatonta ja loukkaavaa kielenkäyttöään tässä avautumisessa, mutta läikkyy se minullakin joskus yli. Perkele!

Vaimoni otsasuonen pullistumista seuratessani olin pakotettu kysymään häneltä mitä hän lukee noin suivaantuneena. Hän suositteli minua lukemaan erään artikkelin Helsingin Sanomien "NYT" osiosta. Ajatteli varmaan saada itselleen vähän vaihtelua arki-iltaan seuratessaan minun otsasuoneni tykytystä. Onnistui.

Luin jutun otsikolla:"Valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon”, sanoo elokuvaohjaaja Wille Hyvönen, joka ohjasi elokuvan uudenlaisen Tuntemattoman sotilaan tekemisestä.

Jumaliste kolli! Minunko pitäisi tuntea syyllisyyttä, että sinä tuntisit maailman muuttuvan tasa-arvoisemmaksi? Syyllisyyttä siitä, että satuin syntymään valkoihoiseksi, heteroksi ja mieheksi! Unta näet! Tunnen ylpeyttä siitä kuka ja mikä olen. Minun ei tarvitse omia ominaisuuksiani päivälehtien lisäosioissa julistamalla hakea hyväksyntää itselleni ja egolleni. Mutta haenpa tällä kirjoituksella hyväksyntää sille että on aivan ok olla mies, hetero ja valkoihoinen. Kaikki edellämainitut ihmisolennon ominaisuudet on todellakin nykypäivänä julistettu olevan saatanasta! Eikö Wille ole tullut ajatelleeksi sitä että ei meiltä kummaltakaan kysytty ennen syntymää toivelistaa omista ominaisuuksista? Ei, Wille ei todellakaan ole tullut ajatelleeksi! Perkeleen kulttuuri- ja taidepiirien älymystöhelmi, käytä aivojasi!

Mursulle on henkilökohtaisesti aivan sama mitä ihonväriä, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, uskontokuntaa, ikää, sosiaaliluokkaa ym. kanssaihmiset edustavat. Aivan sama onko miehellä hame tai naisella housut. Jokaisella on tärkeä merkityksensä tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Eri ihonvärien edustajat, eri seksuaaliryhmiin kuuluvat ja eri sukupuoliryhmiin kuuluvat ovat aina kuuluneet Mursumiehen tuttava- ja ystäväpiiriin. Mutta että tuollaiselle idiotismillekin pitäisi löytää sijansa?! Ainoa ihmisryhmä jota avoimesti syrjin ja arvostelen on aivojaan perseenä käyttävät. Niin ovat toimineet monet ns. diktaattorit. Hekin ovat löytäneet jonkin ihmisryhmän jota ovat syyttäneet milloin mistäkin kurjuudesta ja vitsauksesta. Seuraukset ovat maailmanhistoriasta tunnetut.

Joten älä helvetin näätä oleta että olet sorrettujen ja väheksyttyjen airut ja profeetta tässä maailmassa. Mielipiteilläsi ammut esim. muunsukupuolisia polveen ja teet heille karhunpalveluksen. Näytä esimerkkiä ja lopeta yhden ihmisryhmän, eli valkoisten heteromiesten syyllistäminen. Tyhmyydellä ja valituksella et ainakaan saa heitä myötämielisemmäksi eri asioille ja ominaisuuksille joita ihmiset edustavat. Saatanan kuikka!

ps. Anteeksi kuikat ja näädät.

Tekohengitystä arkeen, hautaan saakka?

Pienen tauon pitäneenä Mursumies palaa taas osin uusien, osin vanhojen ihmettelynaiheiden pariin.
Tällä kertaa tarkkailun ja mietiskelyn kohteena on jo aiemmin viittaamani aihe eli ihmiset ja heidän arvonsa elämässä. Ihmetellyt olen useimpien tuttavuuksieni arvoja elämässä ja arjessa yleensäkin. Otanpa esimerkin seuraavassa.

Käytän paljon aikaa vaimoni kanssa keskusteluun ja ajatusten vaihtoon joka ikinen päivä. Nautimme toistemme seurasta sekä hyvistä väittelyistä ja pohdinnoista. Eikä meillä tarvita jotain konkreettista välikappaletta yhdessäoloon. Voimme siis vain olla kahdestaan kotona, ja saada kaiken tämän vieläpä ilmaiseksi.

Tarkkailemieni kanssaeläjien elämä on osoittautunut sanalla sanoen jotenkin keinotekoiseksi ja väkisin elossapidettäväksi, vaikka sitten "tekohengityksen" keinoin. Tekohengityksellä tarkoitan jotain erityistä aktiviteettia, rutiinia tai välikappaletta siihen että elämä on siedettävissä olosuhteissa.
Esimerkkeinä voisin mainita mm. yhteiset asumisolojen kohennusprojektit, "pakolliset" viikot etelän lämmössä ja hiihtokeskuksissa ja jonkin tekosyyn nojalla vietettävät mukahauskat juhlat. Näihin osallistutaan vuodesta toiseen ja vaikkei itseään oikein kiinnostaisikaan, mutta kun niin kuuluu tehdä.
Jälkeenpäin todetaan: "Kyllä nyt taas jaksaa vähän aikaa!".

Yhteiskunta ja sosiaalinen painostus on määritellyt meille kaikille tavoiteltavat normit joiden mukaan pitäisi elää elämänsä siten, että se olisi oikeanlaista ja hyvää. Kuluttaminen eri muodoissaan tekee ihmisen autuaaksi ja antaa pontta elämään kestää arjen paineet. Tätähän meille piiloviestein tyrkytetään. Tiedän kyllä että niitäkin ihmisiä on joiden mielestä raha ja omaisuus ovat ne tärkeimmät tavoiteltavat asiat elämässä. Mutta oletteko miettineet miksi meitä ei kehoteta käyttämään aikaa asioiden perinpohjaiseen ajatteluun sekä tulemaan sinuiksi oman itsemme kanssa? Miksi meitä ei neuvota uskomaan omien ajatustemme tuloksiin ja siihen mitä omin silmin näemme? Mahtaisiko syy olla kenties siinä, että jos ymmärtäisimme itseämme sekä näkemäämme ja tulisimme hyvin toimeen itsemme ja läheistemme kanssa, raha ja kulutus menettäisivät ison osan arvostaan jokapäiväisessä elämässämme. Eli joku jossain jäisi ilman rahojamme yhä useammin.

Meille näytetään jatkuvalla syötöllä kuinka ihanaa on sisustaa koti pari kertaa vuodessa uusiksi, kuinka lapset ovat hymysuin ja suittuna kunhan vain pääsevät hampurilaisravintolaan syömään uuden lelunsa kanssa jonka saivat burgerinsa kylkiäisenä, miten koko perhe nauttii ja makoilee etelän kultasannoilla ilman muita ihmisiä häiritsemässä vaikka kyseessä on turistikohde kaikille.

Meidän ei haluta ajattelevan, keskustelevan ja tulevan toimeen oman minuutemme kanssa. Silloin voisi nimittäin käydä niin että joku jäisi ilman rahojasi. Vielä pahempaa olisi jos tajuaisit itse sen.

Tarkkailkaa, miettikää, tehkää päätelmiä, tutustukaa itseenne ja läheisiinne sekä kuunnelkaa aikaamme. Ehkä huomaatte kuten minäkin että kulissien ja normien elossapitäminen väkisin ei ole pakollista eikä kannattavaa oman mielenterveytenne kannalta. Tutustukaa itseenne ja vaikkapa lapsiinne tai puolisoonne.

Tiedä vaikka huomaisitte pitävänne heistä, vieläpä ilmaiseksi!

Lainsäätäjien lait vs. "oikeustaju"

Olen taas viime aikoina kummastellut ja miettinyt lainrikkojien ja rikkomuksista kärsijöiden oikeuksia ja vastuita. Luin jälleen kerran lehdistä jutun joka laittoi aivoni taas ihmettelymoodiin ko. asioista. Eli onko yksityisellä ihmisellä oikeus puolustaa omaa ja läheistensä turvallisuutta tarpeeksi tehokkaasti, sekä turvata kotiaan ynnä muuta omaisuuttaan muullakin tavalla kuin lukkojen ja linnoitusten muodossa? Kyseinen juttu koski 68-vuotiasta miestä jonka kotiin tunkeutui kaksi rikollista aikeenaan ryöstää miehen luvalliset aseet. Tilanne ajautui siihen että ryöstön kohde puolusti omaa koskemattomuuttaan sekä omaisuuttaan käyttämällä käsiasetta, jonka oli hakenut tyynynsä alta. Tämä sen jälkeen kun hänet oli lyöty ensin tajuttomaksi. Oman kertomuksensa mukaan hän oli tilanteessa ampunut varoituslaukauksen ja syystä tai toisesta osunut toista ryöstäjää rintaan. Luoti oli osuttuaan tullut ulos selän puolelta. Tämän seurauksena miehet olivat paenneet uhrin ampuessa vielä kolme laukausta pakenijoiden perään. Tuloksena rintaan ammuttu sai vielä luodin pohkeeseensa.

Tuomiot jakautuivat oikeudessa seuraavasti: ampuja tuomittiin 1v 10kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä sekä törkeästä pahoinpitelystä. Ryöstäjä 1: 2v 3kk vankeutta, ryöstäjä 2: 1v 10kk vankeutta. Autokuski sai 50 päivää vankeutta sekä ryöstäjille vinkin antanut henkilö 360 euroa sakkoa.

Mukaileeko tämä teidän oikeustajuanne? Millä muulla tavalla ryöstön kohteen olisi pitänyt puolustaa itseään tilanteessa joka tapahtuu juuri sillä sekunnilla? Aikaa viranomaisille soitteluun ei otaksuttavasti ollut, vielä vähemmän avun saapumisen odotteluun. Ihmiset joiden vakaa aikomus on ryöstää aseita ovat luultavasti aikoneet käyttää niitä uusiin väkivallantekoihin, he tuskin kuuntelisivat armonpyyntöjä ja järkipuhetta. Mielestäni ryöstön kohdehenkilö toimi vieläpä hyvin estäessään aseiden päätymisen pimeille markkinoille jolloin niillä olisi luultavasti tehty useita muitakin väkivaltarikoksia. Miksi siis tuomio?

Osa kanssaeläjistä on kysynyt minultakin että miksi ihmisillä sitten on aseita jotka sitten voivat olla motiivi ryöstöön. Jos yksityishenkilöillä ei olisi aseita niin eihän niitä sitten varastettaisikaan ja sitä kautta joutuisi rikoksentekovälineiksi? Olen vastannut heille että kysymys on asioiden saivartelua samalla tavalla kuin mistä he syyttävät lausetta: "Aseet eivät tapa, vaan aseita käyttävät ihmiset".
Itse olen tuon lauseen kanssa samaa mieltä.

Mutta mennään otsikon kysymykseen. Onko kukaan muu sitä mieltä että jos rikollinen loukkaantuu rikosta tehdessään, hän on hyväksynyt loukkaantumisen mahdollisuuden tekonsa mahdollisena seurauksena? Eli yksinkertaistaen esim. näin: sinut yritetään väkivaltaa käyttäen raiskata tai ryöstää jolloin puolustat itseäsi kaikin mahdollisin tavoin. Onnistut saamaan rikollisen maahan jolloin hän lyö päänsä  jonka seurauksena saa aivovamman. Onko oikein että sinäkin saat tapauksessa lähestulkoon automaattisesti tuomion esim. ruumiinvamman tuottamisesta, törkeästä pahoinpitelystä tai hätävarjelun liioittelusta? Olen sitä mieltä että rikollinen ottaa rikosta suorittaessaan tietoisen riskin ja sitä kautta vastuun teoistaan sekä mahdollisista seurauksista myös itselleen.

Kuten olen aikaisemmissa kirjoituksissani kenties jo antanut ymmärtää, en ole välttämättä valtavirran ja yhteiskunnan kanssa aina samaa mieltä. En myöskään tässä asiassa. Silti sisälläni tuntuu jostain syystä pirun hyvältä olla taas kerran "väärässä". Taidan jatkaa tästä eteenkinpäin asioiden ihmettelyä ja vastaan "ämpyilyä".

Nauttikaa kesästä mutta pitäkää silmät ja korvat auki sekä aivot toiminnassa.

Takki kääntyy ja edut pysyy

Mursumies ei mielellään puhu poliittisista puolueista mitään. Ei syytä eikä puolusta. Olen kuitenkin hokenut itselleni viime aikoina lausetta:"Ole nyt hiljaa, tämähän on sitä täysin tiedettyä ja tavallista!". Mutta en uskonut omaa kehotustani, joten tässä tulee.

Kyse on tällä kertaa perussuomalaisista (tarkistin kirjoitusmuodon heidän sivuiltaan), ja heidän puheenjohtajistovaalistaan. Vain yksi asia näyttää olevan entisellään niin muidenkin kuin perussuomalaisten piirissä: Halla-aho on eräänlainen pahuuden ruumiillistuma! Mutta nyt kaikki perussuomalaisten eduskuntaryhmästä eronneet ovat saaneet anteeksi sen että ovat liittyneet puolueeseen ja päässeet eduskuntaan kuka milläkin teeseillä. Ei tunnu enää haittaavan vaikka aiemmin syytettiin rasismista ja ties mistä. Nyt he ilmeisesti ovat muiden puolueiden eduskuntaryhmien mielestä nähneet valon ja saaneet siten syntinsä anteeksi. Puhumattakaan median mielestä! Jessus mitä kaksinaamaisia paskahousuja, sanoo allekirjoittanut!

Mursumies lukee itse kaikenlaiset takinkääntäjät alimpaan mahdolliseen kastiin. Ymmärrän kyllä että mielipiteitään voi muokata jos saa vankkumatonta ja tieteellistä/kouriintuntuvaa tietoa/kokemusta asioista, joista ennen on ollut toista mieltä. Mutta  tuliko näille ryhmästä eronneille vasta nyt ahaa-elämys että enhän minä oikeasti ajattelekaan tällä perussuomalaisten arvoja kunnioittavalla tavalla? Vieläpä yhtä aikaa? Minä olen ymmärtänyt perussuomalaisten puolueen perustamisesta alkaen että yksi heidän kantavista teemoistaan on avoimen kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon. Nyt eronneet eivät jaa uuden puheenjohtajiston kanssa samoja arvoja, ainakaan median mukaan. Paskanmarjat sanoo mursu!

Olen itse nähnyt omassa elämässäni miten ulsteri kääntyy niin nopesti ettei silmä ehdi seurata kun kyse on omasta hyvästä, edusta ja mammonasta. Kovatkin ääneenhuutajat ovat vislailleet sekä vaienneet silloin kun olisi ollut mahdollisuus sanoa asiasta niille jotka asioista päättävät. Ovat ehkä ajatelleet sillä turvaavansa oman etunsa ja työnsä. Enkä väitä etteivätkö joissain tapauksissa olekin onnistuneet siinä. Oma vakaumukseni kuitenkin on että pidän kiinni mielipiteistäni niin kauan kunnes tulee joku joka aukottomasti kumoaa ne. Näyttäkää minulle kädestä pitäen miksi, miten ja missä kohdassa olen väärässä. Muuten pidän periaatteistani tiukasti kiinni, vaikka ne eivät ajaisikaan minun tai läheisteni etuja. Se on luultavasti yksi syy miksi sain  lähteä työpaikastani 24v 11kk kestäneestä työsuhteestä, yt-neuvottelujen tuloksena. Harmittaa tietysti, mutta nukunpahan yöni tietäen että tein kaiken tietoisesti ja läheiseni arvostavat tekojani. Mutta vielä perussuomalaisiin.

Aiotteko te ryhmästä eronneet tosiaan perustaa oman puolueen? Sehän tulisi olemaan perimältään ja luonteeltaan kuin keskustapuolueen ja demareiden rakkauslapsi!? Sosiaalidemokraattiselta puoleltaan avoimen vastaanottava ja rakastava sekä kepulaiselta puoleltaan itselleensopivan sulkeutunut, ns. NIMBY-tyylinen. Eli ei mielellään mikään käy, paitsi jos siitä on minulle/meille etua. No, kyllähän yksi tuollainen mitäänsanomaton puolue tänne mahtuu muiden samanlaisten joukkoon.

Perustettaisiimpa  rakkaaseen kotimaahamme vasenkätisten puolue. Olisi viihdyttävää seurata milloin siitä eroaisi ryhmä puheenjohtajavaalin seurauksena. Perustaisivat sitten molempikätisten puolueen. Ugh, olen tyydyttänyt ihmettely/valitustarpeeni!

Orwellilainen kauhukuva lähestyy

Tämän hetken kuumiin puheenaiheisiin kuuluu muutamien poliisien käyttämät lauseet erään internetyhteisön suljetulla yksityisellä keskustelupalstalla. Puuttumatta tällä kertaa kyseisen keskusteluyhteisön  keskustelun sanamuotoihin sen enempää, haluaisin pohtia mikä minun ajatusmaailmassani on vikana, kun en ymmärrä sanojen suljettu ja yksityinen merkitystä nyky-yhteiskunnan normien mukaan oikein. Suomi on demokraattinen valtio, hyvä niin. Mutta kuuluuko demokratiaan rajoittaa yksityisten ihmisten ajatuksia ja ajatustenvaihtoa varsinkin kun kyseisessä tapauksessa ei suunniteltu yhteiskuntaa ja sen jäseniä vahingoittavaa toimintaa. Tuohtumusta tässä tapauksessa on herättänyt ennen kaikkea se, että ns. etnisistä sekä kristinuskon ulkopuolisista vähemmistöistä ja heidän teoistaan on käytetty rasistisia ja vähätteleviä ilmauksia. Maistelenpas ensin sanaa rasismi ja sen merkitystä minulle.

Rasismilla käsitän itse luokittelua ja syrjintää sellaista ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan joka ei ole voinut vaikuttaa syrjintään koska on sattunut syntymään tiettyyn maahan tai ihonväriin. Syrjintää ei kuitenkaan ole automaattisesti kaikki muu johon ihminen tai ihmisryhmä on vaikuttanut tai pystyy vaikuttamaan omilla valinnoillaan. Syrjinnän aiheita voivat olla esim. ikä, pituus, älykkyys sekä erinäiset sairaudet. Nykyihmisten suuri enemmistö vääristelee ja sovittelee sanaa rasismi puhtaasti omaa etuaan ja ajatteluaan mukailevaksi. Kaikki tämä sen takia että he voivat tuntea olevansa osa modernia empaattista tai kenties vääryyttä kokevaa kansanosaa. Tiedän kyllä tällä kappaleella köyriväni pilkkua, mutta käytän mieluummin itse asioista niiden alkuperäisiä nimityksiä ja merkityksiä. Minua saa kutsua esim. läskiksi, pilkunköyrijäksi, vanhaksi pieruksi ym. koska olen kaikkea tätä ja tiedän myös että kaikki tämä näkyy ja ilmenee myös muille ihmisille. Jos minulle ei löydy suuren vaatekauppaketjun myymälästä sopivia vaatteita, en suinkaan syytä rasismista tai syrjinnästä koska voin vaikuttaa vaatteiden sopivuuteen paljolti omilla toimillani. Sitten sanoihin suljettu ja yksityinen.

Nykypäivänä käsitteet suljettu ja yksityinen pitäisi kenties haudata tai ainakin korvata joillain muilla koska esim. alussa mainitsemassani tapauksessa nuo sanat eivät tunnu merkitsevän mitään. Voin ehkä vielä jotenkuten ymmärtää kohun ja porun jos ryhmän kirjoituksia on kirjoitettu virantoimituksen aikana ja poliisin ominaisuudessa. Tällaista en ole ainakaan tähän mennessä kuullut vielä todistetun. Tiedän kyllä että poliisilaissa on maininta että poliisin täytyy olla esimerkillinen puheillaan ja käytöksellään myös vapaa-aikana ja että poliisi antaa myös kyseisen tyylisen lupauksen poliisivalassa. Muutenhan nämä esillä olevat asiathan ovat yksityishenkilöiden ajatustenvaihtoa palstalla joka ei näy julkisesti eikä yllytä täten muita ihmisiä samanlaiseen ajattelutapaan. Mitäpä jos kyseisen keskusteluryhmän osalliset olisivat pitäneet vaikkapa saunaillan ja päässeet vaihtamaan ajatuksiaan ja purkamaan henkisesti raskaan poliisityön tuomia paineita kasvokkain, yksityisessä tilaisuudessa? Pitäisikö poliisien vapaa-aikaa ja sen käyttöä ruveta seuraamaan? Haluaisitko itse että omassa elämässäsi sinua ja sinun puheitasi seuraisi joku ulkopuolinen joka päättää oman mielensä mukaan, ovatko sanasi ja ajatuksesi yhteiskunnallisesti korrekteja? Myönnän kyllä että tapauksen poliisit ovat tehneet virheen ilmaistessaan yhteiskunnallisesti sopimattomia ajatuksiaan päänsä ulkopuolella, mutta se ei olekaan tarkoittamani jutun pointti. Tarkoitan sitä että annammeko seuraavaksi yhteiskunnan seurata reaaliajassa myös ajatuksiamme? Kaikkea muutahan arjessamme jo seurataan. Esimerkkeinä mainitsen liikkumisemme, rahankäyttömme, terveystietomme ja ystävämme.

Itselleni tulee mieleen George Orwellin teos Vuonna 1984. Pelottavasti sitä lähestymme. En tiedä onnistuinko kirjoittamaan tämän jutun niin, että en joudu tästä hankaluuksiin. 😓

"Panem et circenses"

Mursumies ihmettelee tässä kirjoituksessa sitä, miten kanssaeläjät eivät huomaa tai edes halua ajatella olevansa harhautettuja. Vieläpä tavalla joka tunnetaan jo antiikin Rooman ajoilta. Jutun otsikkona oleva latinankielinen lause on suomennettuna "Leipää ja sirkushuveja". Se tarkoittaa  nykypäivänä esim. sitä että tarjoamalla ns.kivaa ja juhlintaa valtaapitävät ohjaavat kansan huomion pois omista toimistaan. Silloin he saavat toimia tavalla, joka on heille ja muulle eliitille kaikkein paras ja tuottoisin. Kaikki tämä muun kansan kustannuksella. Mursunnäköinen mies perustelee oman näkemyksensä, vaikka tietää olevansa joidenkin mielestä nyt salaliittoteoreetikko sekä etenkin masentava pessimisti.

Otan ensimmäiseksi esimerkiksi median tuottamat sivistymättömät ja älyllisesti köyhät pökäleet, televisio-ohjelmat. Minkälaista elämässä tarvittavaa tietoa tai sivistystä tarjoavat esimerkiksi lukuisat realitykilpailut kuten huippumalli- ja kykykilpailut tai ns. saippuasarjat. Kyseiset ohjelmat ohjaavat niitä seuraavien huomion pois yhteiskunnan ja oman elämän ongelmista tyydyttämällä katsojien tirkistely- ja arvostelutarpeen. Näillä ohjelmilla on lisäksi koukuttava jännitysaspektinsa joka viettelee jatkamaan kyseisen ohjelmaformaatin seuraamista. Eli siis viihdettä joka pitää katsojan huomion poissa ympärillä tapahtuvista kaikkien elämään vaikuttavista asioista. Median omistaa valtaapitävä, varakas ja kaikin mahdollisin keinoin omaa etuaan ajava pienehkö ihmisjoukko, jonka rahvas voisi halutessaan pudottaa vallasta jos vain television tuijottamiseltaan ehtisi/ viitsisi. Siis 1-0 eliitille.

Toinen esimerkki on Suomi 100v juhlan teemaan ympätty Hulahula Suomi - tapahtuma. Ideana on ilmeisesti se että pelit soi ja perseet heiluu vaikka juhlaan ei mielestäni todellakaan ole paljon aihetta. Juhlan suunnittelijat sanovat juhlinnan arjen keskellä olevan tarpeen mielialan kohottamiseksi sekä vaihtelun vuoksi. Todellisuudessa kansaa opetetaan valheellisesti uskomaan että juhlaan on aiheita sekä viedään huomio pois vallassaolevien toimista, joiden pois kitkeminen olisi paremminkin aihe juhlaan. Kansa keskittyy juhlimaan koska se on hauskempaa ja vaivattomampaa. Asioiden ja omankin elämänsä oikeiden laidan myöntäminen sekä korjaaviin toimenpiteisiin ryhtyminen ei vaan ole niin kivaa. Eli siis on kehitelty juhla, joka vie kokonaisen vuoden ajaksi kansan huomion pois epäkohdista ja väärinkäytöksistä joita eliitti suunnittelee ja toteuttaa suurempaa vastustusta kohtaamatta. Pääasia että Suomi tanssii ja juhlii. Peli on jo 2-0.

Itse juhlin mieluummin silloin kun juhlaan on aihetta. Olen ehkäpä huomannut epäkohdan, ryhtynyt toimiin sen korjaamiseksi ja tehnyt sen. Tai joku läheisistäni on vaivojaan säästelemättä onnistunut vaikeassa ja pitkään haaveilemassaan asiassa. Juhlinta jonkun minulle vieraan henkilön/ asian tiimoilta on minusta typerää. Suomi ansaitsee juhlansa ja arvostuksensa, mutta en usko että  ongelmista tietoisuuden välttely ja toimiin tarttumattomuus tanssin ja halimisen keinoin on se fiksuin tapa juhlia Suomea ja sen tulevaisuutta.

Jätetään jokapäiväinen sirkushuveihin tyytyminen ja ryhdytään tutkimaan ja kyseenalaistamaan ketkä keräävät marjat kakuista ja ketkä järjestävät asiat niin että syitä juhlaan omalle porukalle riittää. Omilla toimillamme voimme kääntää juhlan aiheita joskus itsellemmekin.

Tää oli taas tätä.

Yksi miehenä olemisen määritelmistä

Vaimoni esittää ajoittain eri tilanteissa minulle kysymyksen "Olemmeko me naiset tuollaisia?" ja vastatessani että ajoittain, hän toteaa "No, eipä ole teillä miehilläkään helppoa!". Onko miehenä oleminen sitten helppoa? Riippuu miehen määritelmästä. Kaikki joilla on xy-kromosomipari eivät ole mielestäni automaattisesti Miehiä, miehiä useimmiten kuitenkin. Seuraavassa kerron syyni moiseen tulokseen ajatusmaailmassani. Puhun siis (M)iesten ja (m)iesten eroista.

(M)ies osaa ajatella asioita myös muiden kanssaeläjien näkökulmasta, sekä ymmärtää miksi toinen on toista mieltä. Se ei kuitenkaan tarkoita että (M)iehen pitää antaa periksi muille. (M)iehen pitää pystyä perustelemaan oma näkökantansa järkevästi. Ei riitä että sanoo "Se nyt vaan on minun kantani!". Järjelliset perusteet pitää löytyä. (M)ies tajuaa että mielipiteiden törmätessä täytyy tehdä itselleen kysymys "Jos annan tässä kohtaa periksi, voinko katsoa peiliin loppuelämäni tyytyväisenä ratkaisuun?". Jos asia on päätetty, niin sillä mennään ja jossittelu pois. Tehdään kaikki asian saamiseksi parhaimmin päin. (M)ies tunnustaa myös reilusti jos hänen perustelunsa on huonompi kuin toisen. Niissä tapauksissa (M)ies osaa antaa periksi.

(m)ies ei halua nähdä vaivaa eikä ottaa vastuuta, joten hän antaa mieluummin periksi. Hän jossittelee, mutta vain hiljaa itsekseen. (m)ies uhriutuu ja alistuu. Hän kauhistelee (M)iesten periaatteita eikä kuitenkaan osaa perustella miksi. (m)iehen valinta on lähestulkoon aina ns. pienimmän harmin tie.

(M)ies antaa arvoa perheelleen. Hän ymmärtää ettei perhe ole mikään firma jossa on pomo ja alaiset. (M)ies keskustelee jokaisen perheenjäsenen kanssa yksin ja yhdessä. Keskustelulla ja puhumisella on eroa tässäkin asiassa. Keskustelu on myös kuuntelemista ja kuullun ymmärtämistä, puhuminen ei. (M)ies ei rakenna uraa perheen ja perhesuhteiden kustannuksella. Hän ei aseta varallisuutta ja statusta edes samalle viivalle. Perheen muita jäseniä (M)ies huomioi joka päivä jollain tavalla. Ellei muuten niin kysymällä ja kuuntelemalla päivän tapahtumat ja mietteet. (M)ies antaa perheelleen vähintään saman mitä itse saa heiltä. (M)ies ei ole koskaan perhettään kohtaan väkivaltainen!


(m)ies painaa pitkää päivää perheensä kustannuksella ja oikeuttaa sen paremmalla statuksella ja varallisuudella. Hän kuvittelee että perhe on onnellinen kun varallisuus riittää siihen että lapsilla on sen seitsemän harrastusta ja niihin parhaat välineet. Onnellisuuteen hän uskoo vaadittavan jokavuotiset lapin hiihtokeskusten talvilomat, kesälomat aurinkorannoilla sekä näyttävän tittelin, asumismuodon, ulkonäön ja harrasteet. Perhe huomioidaan (m)iesten mielestä luontevasti ainoastaan syntymäpäivinä, ystävänpäivänä sekä äitienpäivänä. Riittää kunhan näinä päivinä antaa mahdollisimman kalliin lahjan. Hän pitää itseään ehdottomana perheen päänä jonka mielipide lopussa ratkaisee asian kuin asian.

Tämän jutun alussa mainitsemani kysymys vaimoltani vaatii vielä vastineen. Naiset, te teette meidän (M)iesten ja (m)iesten elämästä yhtäaikaa helvetin ja taivaan. Eli keskiarvollisesti sopivan tasapainottava osa meidän elämäämme. Se kumpaa haluaa painottaa enemmän, on meidän asiamme.

(m)iesten kuvauksina käytin tässä kahta erilaista (m)iestyyppiä, mutta niitä on kyllä enemmänkin. Pitääkseni jutun siedettävän mittaisena tyydyin nyt vain näihin esimerkkeihin. Tämä tällä kertaa.

Kiitos kouluni opettajille jälleen kerran

Luin tänään paikkakunnallani ilmestyvästä sanomalehdestä 22. 5 päivätyn uutisen koulutuskeskuksessa tapahtuneesta välikohtauksesta oppilaan ja opettajan välillä. Mieleeni tuli ensimmäisenä toteamus "Taas näitä!" ja seuraavaksi "Mitä sitten?". Näitä tapauksia on ollut mielestäni aina ja tulee olemaan, valitettavasti enenevässä määrin. Tarkoitan sitä että nämä tilanteet eivät mielestäni täytä uutisen kriteerejä. Miellän uutisena uuden/ uudenlaisen, ennalta-arvaamattoman tapahtuman. Nämä tapaukset eivät ole sellaisia. Samankaltaisia juttuja saa lukea turhan usein. Noh, itse asiaan.

Minun koulunkäyntivuosinani opettajia, oppilaita ja heidän arvojensa yhteentörmäyksiä oli jossain muodossa päivittäin. Erona nykypäivään oli se että molemmat ymmärsivät omat oikeutensa ja eritoten velvollisuutensa. Eikä asiasta väännetty väkisin veretseisauttavaa uutista. Oppilaan oikeus on mm. saada turvallisissa olosuhteissa asiantuntevaa ja asiallista opetusta. Hänen velvollisuuksiinsa kuuluu mm. antaa koululaitokselle ja sen työntekijöille mahdollisuus edellämainitun kaltaiseen toimintaan. Asiallinen käytös kuuluu molemminpuolin asiaan. Jos toinen osapuoli ei kunnioittanut sääntöjä ja toista osapuolta, tilanne oli valmis. Annan seuraavaksi esimerkin omista kokemuksistani.

Luokkien 7-9 aikana jätin usein täyttämättä omat velvollisuuteni koululaitosta ja opettajiani kohtaan. Tämä ilmeni mm. toistuvana epäkunnioittavana käytöksenä. Toimenpiteinä koulun puolelta olivat esim. oppitunnilta poisto, rehtorin puhuttelu, koulupsykologin tapaamiset, taulusienellä/ liidulla heittäminen, oppikirjalla päälaelle hivauttaen ja jumppamaikan kanssa 5 minuutin nyrkkeilyottelu tunnin jälkeen. Hanskat käsissä kylläkin, mutta ihan kunnolla lyöden. Nämä siis vain esimerkkeinä. Omasta mielestäni sitä sain mitä tilasin. Toistuvan haistattelun/ nimittelyn sekä uhkailun tuloksena saamani kohtelu oli oikeutettua. Tämä siis minun mielestäni. Tämä toiminta ei päde kaikkiin tapauksiin mutta perusajatuksenani onkin että jos kerran oppilaiden käytöstä on laidasta laitaan, niin seuraamuksiakin kyseisistä teoista pitää olla sen mukaan. Mutta nyt omakohtaisiin kiitoksiin!

Kiitos Teille jokainen opettajani, jotka jaksoitte antaa asiallista opetusta niille jotka sitä halusivat. Oma toimintani ei sitä edistänyt. Kohtelitte minua ansaitsemallani tavalla, joka oli yksilöllinen ja kohdistettu vain minuun. Se osoitti että ymmärsitte minut yksilönä, ette nykypäivän tasavertaisena, harmaana massana. Tämän kaiken seurauksena voin näin viidenkympin ylittäneenä todeta, että kaikki se johti siihen mitä olen tänä päivänä sekä siihen mitä minulla on. Kolmikymppinen poikani on osoittanut olevansa järkevä ja tärkeä osa nykypäivän yhteiskuntaa. Hän ei ole menettänyt kykyä tuntea empatiaa eikä uskoa tulevaisuuden maailmaan huolimatta yhteiskunnan hyvistä yrityksistä. Olen saanut jakaa yli 30 vuotta elämästäni upean, rakastavan vaimoni kanssa. Kiitos opettajat siitä että tunnen olevani mies joka osaa nähdä yksittäisten tapahtumien lisäksi myös asioiden suuremman kuvan. Oppikirjoilla mätkiminen ei mennyt hukkaan. Eipä muuta tällä kertaa.

Eläimet ja niiden ystävät(kö?)

Olen viime aikoina miettinyt ihmisen ja eläinten nykyistä suhdetta verrattuna "eilispäivään".
Ennen ei tunnettu termiä "eläinten ystävä" erikseen, koska ihminen sai konkreettista apua ja 
hyötyä eläimistä. Se jos mikä ohjasi ihmistä olemaan hyvä eläimiä kohtaan. Vammautuneet 
tai sairaat eläimet yleensä lopetettiin ja hyötykäytettiin koska ne eivät olisi missään tapauksessa pystyneet elämään lajille tyypillistä kivutonta ja arvokasta elämää. Lajille tyypillisenä elämänä 
pidän esim. laumaeläimen elämää oman lajinsa parissa pariutumisineen ja arvoasteikkoselvittelyineen. Ihmiset eivät sen kummemmin yrittäneet "ystävystyä" eläinten kanssa vaan ennemminkin elää eläinten kanssa. Ymmärrettiin eroavaisuudet ihmisen ja eläinten välillä. 

Olen pistänyt merkille että nykypäivänä ihmiset jotka käyttävät itsestään luonnehdintaa "eläinten ystävä", käyttävät eläimiä vieläkin arveluttavammalla tavalla hyödykseen kuin aikalaisemme. Usein näillä ihmisillä on minulle outo taipumus ottaa eläin puhtaasti lemmikiksi. Siis omaksi henkilökohtaiseksi viihdykkeekseen. Halutaan tuntea itsensä tärkeäksi ja rakkaaksi edes jollekin. Syitä siihen miksi joku ei saa tarpeeksi pyyteetöntä rakkautta ja kunnioitusta muilta ihmisiltä ei kannata ruveta arvailemaan. Niitä on varmaankin yhtä paljon kuin ihmisiäkin.

Erityisen omituisena käytöksenä pidän vammautuneiden ja sairaiden eläinten lemmikiksi haalimista jopa ulkomaita myöten. Tarkoitusperiä voin vain arvailla, mutta ihmettelen miksi niin moni näiden lemmikkien omistajista haluaa tuoda tapauksensa kaikkien tiettäväksi. Mieluummin vielä sekä halukkaiden lehtien että sosiaalisen median välityksellä. Omituiseksi tavan tekee se että kuvia ja juttua on ennemminkin lemmikin omistajasta ja hänen kodistaan kuin kyseessäolevasta sairaasta eläimestä. On tarinaa ja kuvaa ihmisestä ja hänen talostaan, huoneistaan ja avarasta pihasta omenapuineen. Kyllä se eläinkin on ehkä muutamaan kuvaan saatu, mutta usein vaikutelma on hiukan rekvisiittamainen.

Ilmeisesti ihminen nykyään haluaa tänä päivänä eläimestä ennemmin henkisen kainalosauvan omalle ontuvalle askeleelleen tässä kovassa maailmassa. Ennen haluttiin esim. liha, maito, turva ja työapu. Eli joka tapauksessa ennen ja nyt haluamme ennen kaikkea henkilökohtaista hyötyä eläimistä. Kukaan ei ole tässä asiassa laupiaampi tai parempi kuin toinen.

Itse olemme valinneet parhaaksi tavaksi osoittaa eläinystävällisyytemme sillä että emme ota minkäänlaista kotieläintä/lemmikkiä seuraksemme. Halutessamme eläinten läsnäoloa ja seuraa suuntaamme ulos asunnostamme ja sinne missä eläimet lajityypillisesti elävät, eli luontoon. En halua jeesustella valintamme olevan parempi kuin muun valinnan tehneillä,  mutta kunhan halusin vain ihmetellä mieltäni kummastuttanutta asiaa. Asioihin tuppaa olemaan pirusti eri näkökantoja. Koettakaahan nauttia kesän odotuksesta!